Perussuomalaisten eduskuntaryhmän on määrä ottaa huomenna torstaina kantaa, langetetaanko kansanedustaja Juho Eerolalle ja Kaisa Garedewille silmienvenyttelykuvasta jonkinlaisia kurinpitotoimia.

Eduskuntaryhmän työvaliokunta on kokoontunut tänään keskiviikkona kello 15 alkaen pohtimaan, esitetäänkö kansanedustajia kohtaan kurinpitotoimia vai ei.

Perussuomalaisten lähtöasenne on Iltalehden tietojen mukaan ollut, että niitä ei tule, vaikka Eerolan ja Garedewin toimintaan suhtaudutaan ryhmässäkin osin ristiriitaisin tuntein.

Ryhmällä ei ole ollut tapana kertoa julkisuuteen työvaliokunnan esityksiä.

Asia eskaloitunut

Kansainvälinen kohu silmienvenyttelykuvista on kasvanut. Etenkin Japanin media on ottanut aiheen käsittelyyn.

RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz (r) luonnehti Iltalehdelle, että kyseessä on ”viime vuosikymmenten isoimpia mainehaittoja varsinkin Aasian näkökulmasta”. Pääministeri Petteri Orpo on puolestaan ryhtynyt viestinnällisiin toimiin eri kielillä.

Perussuomalaisten ryhmässä Adlercreutzin julkiset kannat saattavat myös närästää. Iltalehden tietojen mukaan kokoomus joutuu jälleen toimimaan myös eräänlaisena välittäjänä liennyttäen RKP:n edustajien pettymystä perussuomalaisten toimintaa kohtaan.

Iltalehden useiden lähteiden perusteella kokoomus on ottanut vaikuttamiskeinot perussuomalaisia kohtaan käyttöön.

Kokoomuslaiset kansanedustajat vievät nyt perussuomalaisten eduskuntaryhmään viestiä, jossa toivotaan ryhmän taipumista puhuttelun sijasta kansanedustajien huomauttamiseen.

Puolueet kunnioittavat normaalisti eduskuntaryhmien autonomiaa näissä asioissa, mutta nyt paine on kasvanut sen verran suureksi, että ainakin kokoomuslaiset haluavat PS-ryhmältä muutakin kuin pelkän puhuttelun Eerolalle ja Garedew’lle.

Tilanne auki

Hartaana ja varmasti myös aitona toiveena on, että tällä tavoin saataisiin myös kansainväliseen mediaan tanakampaa viestiä siitä, että Suomessa asiaan suhtaudutaan vakavasti. Myös siitä muistutetaan, että Petteri Orpo on pyytänyt anteeksi perussuomalaisten kansanedustajien julkaisemia kuvia japanilaisilta, kiinalaisilta ja eteläkorealaisilta.

Vastaako perussuomalaiset kokoomuksen huutoon ja tilanteen vakavuuteen, on vielä auki.

Ilta-Sanomat haastatteli keskiviikkona perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän, joka sanoi lehdelle, että silmienvenyttelykohuun suhtaudutaan vakavasti ja tulossa on ”vastuullinen ratkaisu”.

Mäkelä kommentoi myös Orpon kansainvälistä anteeksipyyntöä ymmärtävästi. Tämä lisännee Iltalehdelle kokoomuksesta kuvattua orastavaa toiveikkuutta siitä, että ps-ryhmä saattaisi päätyä kansanedustajien huomauttamisiin.

Piilotettu viesti ja tosiasia kokoomuksen vaikuttamisen taustalla lienee myös se, että kokoomus ja Orpo ovat itse vaikeassa raossa lyötyään aikoinaan julkisuuteen tiukkoja kantoja. Orpo lausui syksyllä, että mikäli hallituksen rasismitiedonannoksikin kutsuttuun yhdenvertaisuustiedonantoon tulee poikkeamia, niistä pitää sanktioida.

Kokoomusjohdon julkiset kannat käynnissä olevassa kohussa ovat myös päivä päivältä tiukentuneet.

Kyseessä on kansainvälisen mainehaitan lisäksi myös pääministerin johtajuus, jota tullaan opposition taholta taatusti haastamaan tämänkin rasismikohun tiimoilta. Kokoomuksen kannatus on lisäksi ollut trendinomaisesti alaspäin jo pitkään, puolueella ei ole varaa meneillään olevan kaltaisiin sotkuihin.